Muutamia julkaisujani
Gradu
Kirjoitin graduni keväällä 2008 otsikolla Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä - Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia. Gradua tehdessä opin paljon asunnottomuudesta ja sen syistä. Tärkeää olisi saada yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon välillä vahvistettua, jotta yhden ihmisen moniin erilaisiin ongelmiin voitaisiin kerralla puuttua. Suuri ongelma on, että asunnottomat eivät pysty itse vaikuttamaan omaan elämäänsä ja sitä koskeviin päätöksiin. Gradu ja sen tiivistelmä löytyvät Helsingin yliopiston ethesis-palvelusta.
Kuntavaikuttamisen käsikirja
Suomen ylioppilaskuntien liitossa yksi työni osa-alueista oli kuntapolitiikka. Sen tiimoilta olin mukana toimittamassa ja kirjoittamassa Kuntavaikuttamisen käsikirjan. Kirjassa on artikkeleita laidasta laitaan sekä poliitikoilta että tutkijoilta. Kirjoitin myös itse pari artikkelia. Kirja on saatavilla kirjastoissa sekä sähköisesti Suomen ylioppilaskuntien nettisivujen kautta.
Kiez
Voimaan kirjoittamani artikkeli Kiezeistä eli sosiaalisista kaupunginosista. Näissä toimii usein paikallisdemokratia ja esimerkiksi palveluiden vaihto. Asukkailla on esimerkiksi Berliinissä mahdollisuus päättä alueensa rakentamisesta, kaavoituksesta ynnä muusta.
Vaikutusmahdollisuuksien vajeesta ja aktivistien marginalisoinnista osallistavaan demokratiaan
Artikkeli Nuorisotutkimusseuran julkaisussa Prekaariruoska. Tässä kirjoitan otsikon teemojen lisäksi koulujen merkityksestä yhteiskunnallisessa kasvatuksessa
Uutisia koulupörssistä
Kirjoitin Voiman Rahan valta -kolumnin opettajien tulospalkkaukseen ja koulujen tuotteistamiseen liittyen.
Äiti Amman halaus
Artikkeli Amman vierailusta Helsingissä ja erityisesti silloisen kulttuuriministeri Karpelan roolista Kaapelitehtaan tapahtumassa. Haastattelin spontaanisti Karpelaa artikkelia varten.
Lisäksi kirjoitin artikkelin opiskelijoiden sosiaaliturvan puutteisiin liittyen Kelan juuri julkaisemaan Toiseen vääryyskirjaan. Työni tiimoilta olen ollut aktiivisesti yhteydessä SATA-komiteaan etenkin sairaiden ja lapsiperheellisten opiskelijoiden sosiaaliturvan ja tuen puutteista ja olin yhdessä heidän kokouksessaan alustamassa aiheesta.